23.12.2009

STEIN, GARTH: Tiellä pysymisen taito

Tiellä pysymisen taito on hellyttävä kirja, joka vetoaa niin nuoreen lukijaan kuin aikuiseenkin. Kertomus epäitsekkäästä rakkaudesta ja uskollisuudesta jättää hyvän mielen.

Kirjan kertoja on sekarotuinen (labradorinnoutaja + jotain muuta) koira Enzo, joka haluaisi olla ihminen. Ennen kaikkea siksi, että silloin osaisi puhua ja omistaisi peukalot. Enzo tarkkailee ihmisiä ja opettelee oikeita käyttäytymismalleja siltä varalta, että onnistuisi seuraavassa elämässä syntymään ihmishahmoon. Päätelmiään se havainnollistaa autoilutermein, sillä Enzo on isäntänsä Dennyn tavoin Formula 1 – intoilija. Denny panee elämänsä ja rahansa peliin puoliammattilaisille tarkoitetuissa kilpa-ajoissa ja Enzo seuraa tapahtumia televisiosta. Tässä suhteessa tilanne ei paljon muutu, vaikka isännän seuraksi liittyy emäntä ja hieman myöhemmin lapsi. Onnea ei kuitenkaan kestä kauan. Emäntä sairastuu vakavasti ja isovanhemmat yrittävät häikäilemättä ja valheellisin keinoin saada tyttärentyttärensä huoltajuuden. Enzon rohkaisema Denny taistelee kyllä oikeuksiensa puolesta, mutta unelmien toteutumisen tiellä on monta mutkaa…

Kirjasta voi poimia yleispäteviä elämänviisauksia ja mietteitä. Esimerkiksi: ”Kädet ovat ikkuna ihmisen sieluun.” tai ”Todellinen sankari on puutteellinen.” tai ” Ei ole mikään häpeä hävitä ajot – on vain häpeä olla osallistumatta koska pelkää häviävänsä”.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti