15.10.2012

PALOHEIMO, LAURA: Klaukkala

Laura Paloheimo (s. 1971) on sanonut haluavansa tuoda suomalaiseen kirjallisuuteen reilusti lisää sydäntä, huumoria, blingiä ja vintagekäsilaukkuja. Klaukkala on aiemmin showtanssijana esiintyneen Paloheimon esikoisromaani, jossa kyllä on noita mainittuja ominaisuuksia.

Klaukkala –romaanin juonikuvioissa ja ihmistyypeissä on paljon samaa kuin esimerkiksi Sophie Kinsellan Himoshoppaja -sarjassa. Chick lit – kirjallisuuteen kuuluvat muotia, pintaliitoa ja rakkautta janoavat nuoret naiset, seksikkäät miehet ja melko usein myös seksuaaliset poikkeavuudet. Sankaritar ajautuu nolosta tilanteesta ja pettymyksestä toiseen, kunnes ainakin jossain määrin aikuistuu ja saa jalat maahan.

Julia on kierrellyt maailmaa ja päässyt luksuselämän makuun. Suomeen palattuaan hän päätyy tv- tuotantoyhtiö Meisselin leipiin. Meisseli on erikoistunut mauttomiin tv-sarjoihin, jotka eivät myy erityisen hyvin. Väkeä uhkaa irtisanominen, jos uutta omaperäistä ideaa ei löydy nopeasti. Juliaa ei tilanne huoleta, sillä hänellä on jo tarjolla Kahvi-imperiumin perijä Robin ja satuhäät. Kaikki ei kuitenkaan suju ihan odotusten mukaan, vaan kulissit alkavat romahdella joka suunnalla. Onneksi on olemassa kotiseutu Klaukkala, ystävättären vetämä retriittileiri, mummola ja ex-poikaystävä (tai ehkä kaksikin). Tosin Klaukkalassakin Julia saa aikaiseksi melkoisen mylläkän ja joutuu kuuntelemaan kirveleviä totuuksia, ennen kuin tulevaisuus alkaa valjeta.

Paloheimo kirjoittaa vauhdikkaasti. Paikoittainen naiiviuskin lienee tarkoin laskelmoitua. Ihmisiä verrataan laukkuihin ja merkki saattaa muuttua tarinan edetessä. Esimerkiksi Julia itse on aluksi Anya Hindmarchin suunnittelema kangaskassi, jossa lukee ”I am not a plastic bag”, ja lopuksi Lulu Guinnessin ”pusuhuuli”-clutch, jonka pehmeät punaiset huulet haluavat suukottaa jokaista vastaantulijaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti