6.10.2014

KYTÖMÄKI, ANNI: Kultarinta

Kustantaja: Gummerus 2014

Anni Kytömäki (s. 1980) on valmistunut luontokartoittajaksi eli hänellä on jo koulutuksenkin puolesta vankka luonnon eliöiden ja elinympäristöjen tuntemus. Tämä näkyy Kytömäen esikoisteoksessa Kultarinta, jossa kuljetaan Suomen metsissä etelästä pohjoiseen ja havainnoidaan kaikilla aisteilla pienimpiäkin yksityiskohtia. Puista sammaliin, karhuista ötököihin, soista vuorenhuippuihin. Ennen kaikkea lintuja: joutsenia, palokärkiä, kuukkeleita… Kaikki tämä ammennetaan lukijalle runollisen kauniilla kielellä.

Aallot kurnuttavat kallionkoloissa. Saaren edustalla kaartelee kalalokkeja, jotka kimauttavat ilmoille teräviä ääniä kuin koettaisivat pistää hengiltä matalasti jurnuttavan meren.

Sitten tuuli solahtaa hämähäkinlankojen lomasta ja väräyttää metsää. Se herkeää kohisemaan, hakee kaikuja läheltä ja kaukaa, tapailee säveliä vielä keksimättömistä puusoittimista, kaikista yhdessä ja erikseen. Maasta latvuksiin metsä soi, rapisee, narisee ja humuaa kaikukoppansa perukoita myöten.

Kultarinta jakaantuu kahteen osaan. Vuosiluvut lukujen otsikossa kertovat missä mennään, mutta etupäässä edetään ihan ajanmukaisessa järjestyksessä. Kirjan ensimmäisessä osassa eletään vuodesta 1903 vuoteen 1926 ja kerrotaan Erik Stenforsin lapsuus- ja nuoruusvuosista pääosin hänen omasta näkökulmastaan. Erikin isä on suurten metsien omistaja, oikea patruuna, jonka unelmana on metsäteollisuuden kehittäminen. Puut merkitsevät hänelle raaka-ainetta ja rahaa. Erik puolestaan viehättyy metsien tutkimisesta ja suojelusta ja kouluttautuu biologiksi. Isä ei ihan poikansa haihattelua ymmärrä, mutta sallii kuitenkin vapautta järkiintymisen toivossa. Mutta entäpä kun Erik nai torpan tyttären, joka on toiminut aktiivisesti punaisten joukossa?  Rakkaussuhteesta syntyy Malla, joka toimii ankkurina, kun Erikin elämä alkaa hajota käsiin.

Kirjan toinen osa ajoittuu vuosiin 1926–1937 ja nyt näkökulma on Mallan. Hän on olosuhteiden pakosta joutunut sijaisperheeseen, kauaksi eroon tutuista ihmisistä ja tutuista seuduista. Kasvattivanhemmat tarkoittavat hyvää, mutta eivät ymmärrä hiljaisen lapsen kaipuuta ja vastarintaa, vaan toimivat taitamattomasti. Tai paremminkin: ajan kasvatusmenetelmien mukaisesti. Isän poissaoloa ei selitetä Mallalle mitenkään, joten ainoa keino löytää tähän jokin yhteys on hakeutua kummallekin rakkaaseen ympäristöön eli metsään. Malla ei voi myöskään välttyä maata puistelevilta poliittisilta tapahtumilta, sisällissodan jälkivaikutuksilta ja lapualaisliikkeen nousulta.

Kirja on paksuhko, sivuja 644. Ensimmäiset parisataa sivua lukee ihastuksen vallassa, nauttien osuvista luontokuvauksista ja moniulotteisista henkilöhahmoista. Sitten teksti alkaa tuntua toisaalta itseään toistavalta ja junnaavalta ja toisaalta hieman sirpaleiselta. Ratkaiseva käänne pamahtaa eteen ihan yhtäkkiä, ilman pohjustusta, mutta tämä saattaa olla tehokeinokin. Tässä kohtaa nimittäin kertoja vaihtuu Erikistä Mallaksi, joka ei tietenkään isänsä toimista paljon tiedä. Onneksi juonen imu palaa ja vie kirjan loppuun saakka, missä odottaa yllätys. Yksi kirjan henkilöistä on karhu, joka tarinan päätteeksi saa suorastaan myyttisiä ulottuvuuksia. Onko karhun inhimillistäminen kuitenkaan tarpeen muuten realistisessa kertomuksessa?  Eihän tämä toki vähennä Kultarinnan vaikuttavuutta, sillä kokonaisuutena se on todella hieno ja mieliinpainuva lukuelämys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti