HONKASALO, LAURA: Perillä kello kuusi

Kustantaja: Otava 2015

Laura Honkasalo (s. 1970) valmistui filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta pääaineenaan taidehistoria. Hän on myös opiskellut keskiajan kirjallisuutta Trinity Collegessa Dublinissa ja suorittanut kirjallisuuden Master of Arts -tutkinnon Kentin yliopistossa. Vuonna 2001 Honkasalo sai Kalle Päätalo -palkinnon 1970-luvun suomalaista yhteiskuntaa ruotivasta teoksestaan Sinun lapsesi eivät ole sinun.

Perillä kello kuusi -romaani liikkuu kahdessa aikatasossa. On nykyhetki eli vuosi 1996, jolloin sisarukset Piitu ja Eetu selvittelevät kuolleen isänsä jäämistöä. Kumpikin suree syvästi, mutta vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei perheessä kaikki ole ollut ihan kohdallaan. Vuoden 1966 tapahtumista kertova osuus selventää syitä ja seurauksia.

Rakennusinsinööri Riston perimä sukufirma menestyy 1960-luvun huumassa, kun vanhoja ”kermakakkutaloja” puretaan tulevaisuuden unelmien tieltä pois. Riston työpäivät jatkuvat kosteilla iltatilaisuuksilla ja vierailuilla strip-tease-paikoissa, mistä korvauksena vaimolle hankitaan kodinkoneita, koruja ja design-tavaraa ja aikuistuville tyttärille sallitaan vähän kaikkea. Kuitenkin niin vaimo kuin lapset kaipaisivat ennen kaikkea perheenpään läsnäoloa, läheisyyttä ja osallistumista kodin asioihin. Vuokko-vaimo hoitaa kodin, puutarhan ja lapset (tosin luotettavan kotiapulaisen ja puutarhurin avulla), niittää mainetta loistavana juhlienjärjestäjänä ja edustaa vaimoista tyylikkäimpänä ja hoikimpana. Hän tympääntyy yhä enemmän elämäänsä, mutta mitä hän voisi tehdä? Avioero merkitsisi sosiaalisen aseman ja taloudellisen turvan menetystä. Vai löytyisikö ratkaisu nuoresta sisustussuunnittelijasta, Martista?

Vuokko on yksi kirjan kolmesta keskeisestä naishahmosta. Toinen on hänen nuorempi tyttärensä Pirjo-Riitta eli Piitu. Vuonna 1966 Piitu on kuusitoistavuotias hootenanny-tyttö ja yhteiskunnallisesti valveutunut naisasianainen, mutta myös isän kainaloon käpertyvä lapsi. Hänen raikkaat ja suorasukaiset ajatuksensa muuttavat yllättävällä tavalla isotäti Aunen elämää, kun naiset ensimmäistä kertaa elämässään kunnolla tutustuvat toisiinsa. Aune on kirjan kolmas tärkeä naishahmo ja oikeastaan kaikkein mielenkiintoisin. Hän on saanut ahdashenkisen uskonnollisen kasvatuksen ja elää edelleen ankarien oppien mukaan ja hurskaat lauseet huulillaan sallimatta itselleen mitään ylellisyyttä tai hauskuutta. Hän on firman tunnontarkka sihteeri, joka auliisti ja kyselemättä tekee ylimääräisiä hommia, kunhan pomo vain osoittaa hieman huomiota. Kun luottamus esimieheen alkaa murentua, murtuu myös menneisyyden painolasti ja Aune aloittaa kokonaan uudenlaisen elämän.

Honkasalo kuvaa eloisasti 1960-lukua muodin, musiikin ja ajatusten välityksellä. Aimo annos ironiaa on esimerkiksi Vuokon ajatusmaailman kohdalla: kultaiseen häkkiinsä jumittunut nainen haluaisi tyttäriensä olevan naisellisia, muodista ja pojista kiinnostuneita, avioliittoa kohti kurottautuvia. Tasa-arvo on ajatuksena ihan mahdoton: kuka olisi perheen pää, jos mies ja vaimo ansaitsisivat yhtä paljon?

Maailma muuttui liian nopeasti, tekokuut taivaalla, simpanssi matkusti avaruuteen, joukkotuhoaseet ja myrkyt. Kohta voisi kuulemma aterian korvata pillereillä ja autot alkaisivat lentää. Ja Risto repimässä keskustaa maan tasalle tehokkaammin kuin neuvostoliittolaisten pommikoneet.

Riston suuret suunnitelmat ovat tuomittuja epäonnistumaan, rakennukset eivät kestä edes hänen kuolemaansa saakka. Kolmessakymmenessä vuodessa innon ja uhon tilalle on astunut nujertava lama. Entäpä kirjan muut henkilöt? Heidän hieman yllättävistäkin kohtaloistaan kerrotaan kirjan lopussa, kun palataan taas vuoteen 1996 ja Riston hautajaisiin.

Kirjassa aikatasot on selkeästi merkitty luvun otsikoihin, joten lukija pysyy hyvin mukana. Teksti on kepeää ja vetävää ja repliikeissä käytetty slangi vielä lisää aitouden tunnelmaa. Mistään pastellinsävyisestä kiiltokuvasta tässä ei ole kyse, vaan aidoista ihmisistä elämänsä käännekohdissa.