27.7.2015

HAYES, TERRY: Vaeltaja

Kustantaja: Bazar 2015
Alkuteos. I am Pilgrim
Suomennos: Sami Rouhento

Englantilaissyntyinen Terry Hayes (s. 1951) loi menestyksekkään uran ensin toimittajana ja myöhemmin elokuvakäsikirjoittajana ja tuottajana. Hayesin kynästä ovat lähtöisin mm. elokuvat Mad Max, Rasvatyyni ja Vertical Limit. Vaeltaja on hänen esikoisromaaninsa ja tietenkin menestys. Se voitti National Book Award -palkinnon parhaana trillerinä ja sen elokuvaoikeuksista käytiin hurjaa huutokauppaa, jonka MGM-studio lopulta voitti.

Kirjan alussa nuhjuisesta newyorkilaishotellista löytyy nuoren naisen ruumis, josta on poistettu kaikki tuntomerkit.  Murhan tekotapa on otettu suoraan rikostutkinnan tekniikkaa käsittelevästä oppikirjasta, jonka takana piilee hyvin salaperäinen mies. Hän on monen eri roolin ja henkilöllisyyden suojassa toiminut salainen agentti eikä hänen todellista nimeään tiedä kukaan. Ne harvat, jotka hänestä jotain tietävät, määrittelevät hänet maailman parhaaksi tiedusteluagentiksi. Terävyytensä, rohkeutensa ja kestävyytensä puolesta hän muistuttaakin James Bondia, jolta puuttuvat ihmeelliset tekniset vempaimet. Hän on alle nelikymppisenä vetäytynyt jo eläkkeelle, mutta ottaa haasteen vastaan, kun murharyhmän komisario Ben Bradley kutsuu hänet hätiin. Pian murhatapauksen edelle astuu kuitenkin jotain paljon hälyttävämpää: Yhdysvaltoja uhkaa tuhoisa epidemia. Johtolankoja on vähän, mutta Vaeltaja lähtee niitä kerimään.

Vaeltajaa vastassa on yhtä älykäs ja yhtä salaperäinen mies, Saraseeni. Hän on kostoretkellä kaikkia niitä vastaan, jotka katsoo syypäiksi katkeriin elämänkokemuksiinsa ja myös kaikkia niitä vastaan, jotka ovat luopuneet oikeasta islaminuskosta. Suunnitelmien hiominen ja toteuttaminen on vienyt vuosikymmeniä, mutta lopulta Saraseenilla on käytössään pirullisen täydellinen ja tappava ase. Onko hänellä myös onni puolellaan?

Sivuja Vaeltajassa on yli 800, mutta aika nopealukuinen se on silti. Vaeltaja-hahmon kohdalla siirtyillään ajallisesti nykyhetkestä menneisyyteen ja takaisin, kun taas Saraseenin tarina etenee kronologisesti hyppäyksittäin. Samalla näiden kahden kertomukset limittyvät mielenkiintoisella tavalla toisiinsa. Henkilöt eivät onneksi ole aivan yli-ihmisiä, vaan heissä on myös inhimillisiä heikkouksia. Saraseenin toimintaa ymmärretään hänen elämänvaiheittensa vuoksi ja toisaalta Vaeltajan menneisyydestä paljastetaan synkkiä salaisuuksia eli kumpikaan ei ole yksipuolisesti paha tai hyvä.

Kukaan ei ajattele mielellään kohdanneensa parempana, ei varsinkaan tiedusteluagentti, joka on valittu ja koulutettu olemaan taistelukentällä lyömätön, mutta sitä minä kuitenkin sisimmässäni pelkäsin saapuessani lentoasemalle. On myös myönnettävä, että kun kiersimme Saraseenin kanssa seuraavien viikkojen aikana yhä pienempiä kehiä toistemme ympärillä, mikään näkemäni ei saanut tätä tunnetta häviämään. Hän olisi voinut valita minkä tahansa työn ja olla jokaisessa omaa luokkaansa.

Maantieteellisesti kirjassa liikutaan varsin laajalla alueella Saudi-Arabiasta Afganistaniin, Libanonista Saksaan ja Yhdysvalloista Turkkiin. Toimintaa riittää ja jännitys tiivistyy tiivistymistään. Hayes sirottelee tekstiin paljon vihjauksia ja ennakointeja, joiden toteutumista voi sitten odotella ja kokea aikamoisia yllätyksiäkin. Kaikki kuvataan niin uskottavasti, että tuntuu vain ajan kysymykseltä, koska tämä kaikki tapahtuu oikeasti. Pelottavaa on sekin, mitä kaikkea tietoa Saraseeni onnistuu kaivamaan internetistä ja käyttämään hyväkseen. Vaeltaja on herkkua trillereistä pitäville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti