6.7.2015

SUSI, PAULIINA: Takaikkuna

Kustantaja: Tammi 2015

Vantaalainen kirjailija Pauliina Susi (s. 1968) on käsitellyt teoksissaan naisen näkökulmasta katsottuna ajankohtaisia asioita kuten ruuhkavuosia ja pyramidihuijauksia. Suden viidennessä romaanissa Takaikkuna aiheena on nettistalkkaus.

Kirjan nimi Takaikkuna vie heti ajatukset Alfred Hitchcockin klassikkoelokuvaan, jossa kipsatun jalan vuoksi kotiinsa jumittunut uutisvalokuvaaja alkaa aikansa kuluksi seurata naapurin tekemisiä. Myös Suden kirjassa joku tirkistelee muiden elämää, mutta hänen menetelmänsä ovat uudenlaiset. Land-o on omien sanojensa mukaan ”pimeän puolen liero”, joka onnistuu ujuttautumaan salatuimpiinkin tiedostoihin, seuraamaan kohteidensa elämää reaaliajassa ja myös halutessaan puuttumaan asioihin. Stalkkaus on Land-on ikioma harrastus, mutta varsinaiselta työltään hän on ”louhija” eli epätoivottujen tietojen poistaja bittiavaruudesta. Salaista ja laitonta toimintaa tietenkin ja siksi tuottoisaa.

   Näen lävitsesi. Tämän lauseen hän lanseeraisi mielellään liiketoimintansa motoksi firmansa kotisivuilla. Se olisi komea myös käyntikorteissa ja paperiesitteessä, jollakin sikatylyllä fontilla.
   Menestyksen salaisuus? Erikoistuminen.
   Erikoisala? Kipu. Pelko. Sielun haavat. Nepä ne.
   Onnistumisprosentti? Sata. Lähityön paras tarttumispinta.

Suden kirjassa on paljon viittauksia myös George Lucasin Tähtien sota -elokuviin. Land-o on ottanut nimimerkkinsä kenraali Lando Calrissianin mukaan, joka ensin pettää ja sitten pelastaa Han Solon ja prinsessa Leian. Omaa prinsessaa Land-okin on etsimässä ja sellaisen hän uskoo löytäneensä Leia Laineesta. Leia on yksinhuoltaja, sosiaalityöntekijä ja vasta perustetun ProMen-järjestön toiminnanjohtaja, jonka lennähtää koko Suomen tietoisuuteen esiinnyttyään television kohuohjelmassa. Syynä on ProMen-hankkeen tarkoitusperä: tuen tarjoaminen miehille, joille prostituoitujen luona käyminen on muodostunut pakkomielteeksi. Sosiaalisessa mediassa sinkoilevat vihapuheet eikä Leia säästy törkeiltä henkilökohtaisuuksilta. Arkeen ilmaantuu yllättäviä harmeja ja pelottavia asioita eikä avuttoman oloinen Leia enää tiedä, kehen voisi luottaa.

Muitakin henkilöitä on vaikuttamassa tapahtumien kulkuun ja yhteydet heidän välillään kulkevat ristiin rastiin. Tuore oikeusministeri ja suurperheen isä Tarmo Häkkilä sysää yhden tapahtumaketjun liikkeelle mokaamalla netissä ja yrittämällä sitten pelastautua skandaalilta ”louhijan” avustuksella: kaikki linkit ja videotallenteet äkkiä pois netin syövereistä. Yhdyshenkilönä hääräävällä Häkkilän erityisavustajalla Valtti Nymanilla on kylmät hermot, mutta entä aikeet? Leian teini-ikäisellä tyttärellä Viivillä taas on salainen suunnitelma Ruotsin-risteilyllä, mutta vaaniiko häntä yllätys?

Takaikkuna on sujuvasti etenevä trilleri, joka onnistuu puuttumaan some-maailman ongelmiin terävästi ja monipuolisesti ja silti säilyttämään kepeän otteensa. Yllätyskäänteitä tuottavat puhtaat sattumukset, joita kukaan ei osaa ennakoida, mutta myös eri tekijöiden puuttuminen peliin. Etenkin kirjan loppupuolella vauhti on hurja ja jännitys miltei piinaavaa, kun henkilöiden todelliset luonteet ja tarkoitusperät alkavat paljastua. Vainoharhaisuudelta ei tämän kirjan luettuaan voi välttyä: mitä kaikkea tietoa minusta välittyy netin kautta ja kenelle? Olenko turvassa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti