14.3.2016

MORIARTY, LIANE: Nainen joka unohti

Kustantaja: WSOY 2016
Alkuteos: What Alice Forgot
Suomennos: Helene Bützow

Alice kaatuu steppitunnin aikana ja lyö päänsä pahasti. Toinnuttuaan hän uskoo olevansa vuodessa 1998, onnellisesti aviossa Nickin kanssa ja raskaana esikoisestaan Rusinasta. Kuitenkin näyttää siltä, että ollaan vuodessa 2008, Nickin kanssa riidellään kitkerästi avioerosta ja lapsia on kolme. Peilistä katsoo laiha ja tyylikäs nainen, jota kaikki kuvaavat urheiluhulluksi kontrollifriikiksi. Ennen niin läheinen isosisko Elisabeth kohtelee Alicea kylmän kohteliaasti, samoin monet naapurit ja ystävät. Kuka on Gina, jota muut tuntuvat pitävän Alicen elämän tärkeimpänä ihmisenä?

Tärkeä teema on tässä kirjassa lapsettomuus. Elisabeth on vuosikausia yrittänyt saada lasta ja on jatkuvien keskenmenojen murtama. Milloin on aika luovuttaa ja harkita muita vaihtoehtoja? Onko biologinen side lapsen ja vanhemman välillä sittenkään ratkaiseva? Tästä on hyvänä esimerkkinä yksinäinen vanha Frannie, joka ryhtyy naapuritalon Alicen ja Elisabethin korvikeisoäidiksi ja pääsee aikanaan näiden lasten isomummiksi. Heidän välistään sidettä ja rakkautta ei voi kyseenalaistaa.

Toinen suuri teema on muistaminen. Ilmeisesti Alice on kymmenen vuoden aikana muuttunut todella paljon eikä välttämättä kaikilta osin hyvään suuntaan, mutta sama koskee muitakin. Pahoja sanoja on sanottu puolin ja toisin ja ikäviä tekoja tehty, mutta onko niiden muisteleminen tarpeellista? Voiko muistaa, antaa anteeksi sekä itselleen että muille ja jatkaa kaikesta huolimatta? Onko se aikuistumista?

Lapset luulisivat hänen herkuttelevan maulla (mustikoita, kanelia ja kermaa -aivan ihanaa), mutta todellisuudessa hän herkutteli koko aamulla, yritti pitää siitä kiinni ja saada sen talteen, ennen kuin kallisarvoinen hetki muuttuisi muistoksi muistojen joukkoon.

Nainen joka unohti on viihteellinen ja vetävä, muttei imelä. Se kuvaa kirpeän tarkkanäköisesti ylemmän keskiluokan ihmisten elämää pintakiillon alla. Tarina rakentuu pääosin Alicen ajatuksista ja huomioista, mutta saa lisää syvyyttä ja erilaista näkökulmaa tapahtumiin Frannien pitämän blogin ja Elisabethin psykiatrilleen kirjoittaman ”kotitehtävän” ansiosta. Nekään eivät paljasta etukäteen liikaa, vaan asiat loksahtelevat paikalleen kutkuttavan hitaasti. Kannattaa lukea, kun kaipaa jotain kevyehköä muttei kuitenkaan höttöä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti