25.4.2016

MORRISON, TONI: Luoja lasta auttakoon

Kustantaja: Tammi 2016
Alkuteos: God help the Child
Suomennos: Kaijamari Sivill

Yhdysvaltalainen Toni Morrison (s. 1931) sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1993 ensimmäisenä mustana naisena ja ensimmäisenä mustana amerikkalaisena. Hän kuvaa teoksissaan aina mustien naisten arkipäivää, näin myös viimeisimmässä romaanissaan Luoja lasta auttakoon.

Sweetness ei koskaan toivu tyttärensä syntymästä. Hän itse ja Lula Annin isä ovat ”keltaisia mustia” eli tarpeeksi vaaleaihoisia käydäkseen valkoisista, mutta jostain syystä tyttö on kuin yö: sinimusta, sudaninmusta. Eletään maailmassa, jossa arvostus ja menestys ovat sidoksissa ihon vaaleuteen ja jossa mustien on oltava nöyriä ja tottelevaisia. Siihen Sweetness koulii lastaan ankaran kurin ja torjunnan avulla.

Kun olin pieni, inho paistoi sen kasvoilta kun sen piti kylvettää minut. Tai paremminkin huuhtaista sen jälkeen kun oli miten kuten pyyhiskellyt minut saippuoidulla pesulapulla. Minä ihan kerjäsin läimäystä poskelle tai piiskaa pyllylle, että saisin joskus tuntea kosketuksen. Tein tahallani pieniä virheitä, mutta äidillä oli keinonsa rangaista minua koskettamatta inhoamaansa ihoa – jouduin sänkyyn ilman iltaruokaa, lukkojen taakse omaan huoneeseen – mutta pahinta oli huutaminen. Kun pelko hallitsee, ainoa selviytymiskeino on tottelevaisuus. Ja siinä minä olin hyvä. Minä olin kiltisti ja olin kiltisti ja olin kiltisti.

Äidin hyväksynnän saadakseen pieni Lula Ann sitten tekee teon, jonka pohjimmiltaan tietää vääräksi.  Asia jää painamaan, vaikka Lula Ann vastoin kaikkia odotuksia menestyy elämässään suurenmoisesti. Hän kääntää ihonvärin valttikortikseen ja muuttuu Brideksi, valkoisia asuja käyttäväksi upeaksi kaunottareksi. Itsevarman kuoren alla piilee kuitenkin edelleen syrjitty lapsi, joka ottaa vallan, kun Bride joutuu rakastettunsa hylkäämäksi. Auttaisiko menneisyyden hyvittäminen?

Kirjan toinen päähenkilö on tiiviin suurperheen poika Booker, jonka elämä menee 8-vuotiaana sijoiltaan isonveljen kuollessa pedofiilin uhrina. Muu perhe onnistuu ennen pitkää jatkamaan eteenpäin, mutta Booker takertuu veljensä muistoon ja omaan suruunsa. Bride tuntuu tarjoavan vapautuksen ja rauhan, mutta onko hän sittenkään nainen, joksi Booker häntä luulee?

Luoja lasta auttakoon -romaanin päähenkilöt ovat lapsuusajan traumojen seurauksena käpertyneet oman itsensä ympärille ja pelokkaita päästämään sisimpään patoutuneita tunteita ja ajatuksia tietoisuuteen asti. Morrison kuvaa oivaltavasti, miten pyyteetön ystävällisyys ja suora puhe vähitellen murtavat valheiden ja väärinkäsitysten muuria Briden ja Bookerin ympärillä ja johtavat heitä kypsempään aikuisuuteen ja vastuullisuuteen. Tähän liittyy Briden kehon salaperäinen muuttuminen, romaanin maagisuutta edustava juonne.

Morrisonin kirjoissa jazz-musiikilla on tärkeä asema. Niin Luoja lasta auttakoon -romaanissakin. Booker on amatöörimuusikko, trumpetisti, jolle Satchmo Armstrong on miltei Jumalasta seuraava. Jazz kulkee hänen mukanaan klubeissa ja kadulla ja pitää kiinni elämässä. Toinen elämän käännekohtiin toistuvasti liittyvä asia näyttää olevan sade – ehkä puhdistumisen ja uuden elämän herättämisen symbolina. Vakavampana teemana kirjassa on pedofilia, johon liittyy Bookerin karun oivaltava miete:

”Maailman mukavin mies”, totesivat naapurit aina. ”Ei tekisi pahaa kärpäsellekään.” Mistä sekin klisee oikein tuli? Miksi kärpäselle ei saisi tehdä pahaa? Tarkoittiko se, että tyyppi oli liian hentomielinen riistämään hengen tauteja levittävältä hyönteiseltä, mutta saattoi iloisesti tuhota lapsen elämän?

Kaiken kaikkiaan Luoja lasta auttakoon on voimakas lapsen oikeuksien puolustus. Se on upean tiivis kertomus, mutta silti olisi toivonut vielä laajempaa ja perusteellisempaa teosta, jossa nyt vilahdukselta näytetyt mielenkiintoiset sivuhenkilötkin olisivat saaneet sanansijaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti