30.5.2016

MCKEON, DARRAGH: Kaikki pysyväinen haihtuu pois

Kustantaja: Atena 2016
Alkuteos: All That Is Solid Melts Into Air
Suomennos: Ulla Lempinen

Irlantilainen teatteriohjaaja Darragh McKeon (s. 1979) on tarttunut esikoisromaanissaan Kaikki pysyväinen haihtuu pois kaunokirjallisuudessa toistaiseksi hyvin vähän käsiteltyyn aiheeseen eli Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuteen. Kirja on ajankohtainen siksi, että katastrofista tuli 26.4.2016 kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta. Tässä ajassa on raivaustöihin osallistuneet jo unohdettu ja monenlaisista sairauksista kärsiviltä työn sankareilta viety esimerkiksi oikeus ilmaisiin lääkkeisiin.

Lähteenä McKeon on käyttänyt mm. Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevitšin teosta Tšernobylistä nousee rukous, joten jotkut kuvaukset saattavat tuntua tutuilta. Myös henkilöiden ja asioiden käsittelyssä voi havaita tietynlaista kliseisyyttä, mutta kaikesta huolimatta Kaikki pysyväinen haihtuu pois perustuu kuitenkin tosiasioihin. Ja ne tosiasiat ovat kauheita.

Eräänä kevätaamuna pienen urainalaisen kylän taivas on omituisen hohkaava, laiduntavien härkien korvista valuu verta ja teeret räpiköivät sekavina pitkin maata. Ydinvoimalassa operaattorit etsivät kuumeisesti ohjekirjasta tietoa, miten toimia reaktorin ytimen sulaessa. Kyseisen luvun teksti on kuitenkin hävitetty, kappaleet piilotettu paksujen mustien viivojen taakse.

Tällaista tapahtumaa ei suvaita eikä sitä saa kuvitella, tällaisen varalta ei suunnitella mitään, sillä tällaista ei koskaan tapahdu. Järjestelmä ei epäonnistu, järjestelmä ei voi epäonnistua, järjestelmä on yhtä kuin kunniakas kotimaa.

Samanlainen ote jatkuu. Miehiä määrätään raivaustöihin ilman jodikuuria ja käypiä suojavarusteita. Kyynisesti lasketaan, montako henkeä kunkin työn hoitamiseksi uhrataan. ”Myrkyttyneet” kootaan leireihin, joista lääkintähenkilökunta muutamaa harvaa lukuun ottamatta pakenee. Jotta kansainvälinen kuva säilyisi puhtaana ja kansa levollisena esitetään mediassa ihmisiä paistattelemassa päivää Pripet-joen rannalla takanaan savuava reaktori ja näytetään matolasia, josta säteilymittari ei löydä normaalia suurempia lukemia. Tätä taustaa vasten tavallisten ihmisten tietämättömyys ja joskus typerältä vaikuttava toiminta on ihan ymmärrettävää.

Yksi kirjan päähenkilöistä on moskovalainen kirurgi Grigori, joka lähetetään Tšernobyliin auttamaan ja organisoimaan pelastustöitä. Hän on vilpitön, mutta loppujen lopuksi liian innokas ollakseen järjestelmälle mieleen. Joitakin ihmisiä hän pystyy auttamaan, kuten esimerkiksi Pripjatista kotoisin olevaa Artjom-poikaa, mutta suunnaton määrä ihmisiä kuolee tuskallisiin sairauksiin. Järkyttävästi epämuodostuneita lapsia syntyy. Äiti Maa itkee verta.

Yhtään viranomaista ei ole näkynyt Grigorin päivittäisistä pyynnöistä huolimatta. Hän haluaisi heidän astuvan tähän huoneeseen, paikkaan, missä ideologiat, poliittiset järjestelmät, hierarkiat ja dogmit ovat pelkkiä sanoja ja kuuluvat pölyisen toimiston arkistoon. Tätä ei selitettäisi millään uskomusjärjestelmällä. Sairaalahenkilöstö tietää, että tähän verrattuna kaikki aiemmat elämäntapahtumat kadottavat merkityksensä. Ei ole muuta kuin nämä kuukaudet, nämä huoneet, nämä ihmiset.

Tšernobylin tapahtumien rinnalla kirjassa kuvataan elämää Moskovassa, jossa glasnostin vaikutusta on jo aistittavissa. Grigorin ex-vaimo Maria on maanalaisen julkaisutoiminnan vuoksi erotettu toimittajan työstä, sijoitettu autotehtaan liukuhihnalle ja otettu erityisen tarkkailun kohteeksi. Maria on miltei alistunut, miltei hyväksynyt kaiken rangaistuksena pahoista teoistaan, mutta pohjimmaltaan yhä sopivan tilaisuuden tullen altis vastarintaan. Marian yhdeksänvuotias sisarenpoika Jevgeni on lupaava pianisti, mutta samalla kapinoiva nuori. Onko hän palanen poliittisessa pelissä? Onko hänellä epäilyttävän henkilön sukulaisena mitään mahdollisuuksia hyödyntää lahjakkuuttaan?

Kaikki pysyväinen haihtuu pois on niin koskettavasti kirjoitettu, että tunteet kuohuvat väkisinkin. Siinä on paljon ahdistavaa ja vihastuttavaa, mutta on siinä myös hyvyyttä ja pieniä iloja. Monenlaisia ajatuksia se ainakin herättää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti