15.5.2017

KALLIO, KATJA: Yön kantaja

Kustantaja: Otava 2017

Katja Kallion (s. 1968) kuudes romaani Yön kantaja perustuu tositapahtumiin. Amanda Fredrika Aaltonen (1864-1918) oli omana aikanaan liian itsenäinen ja kapinoiva eikä sopeutunut perinteiseen naisen rooliin. Siksipä hänet suljettiin yhteiskunnan ulkopuolelle.

Amanda on jo lapsena ongelmallinen: joissakin asioissa yliherkkä ja yleensä ainakin levoton, vaativa ja uhmakas. Aikuisikään päästyään hän haluaa seikkailla, kokea jotain jännittävää ja erilaista. Hän pitää itseään muita älykkäämpänä eikä kestä määräilyä ollenkaan, mistä seuraa toistuva töistä erottaminen. Amanda elää irtolaisena ja prostituoituna ja joutuu ajoittain Hämeenlinnan naisvankilaan. Rettelöi ja saa silmittömiä kiukunpuuskia. Ja lisää rangaistuksia.

Laiska hän ei ollut, vaikka häntä siitä aina syytettiin. Kun hän halusi jotakin, hän ei laskenut vaivojaan eikä koskaan väsynyt. Nöyryyttä kyllä puuttui eikä hän ollut työpaikoista kiitollinen kuten maalta virtaavat tytöt. Elanto ei ollut asia jota hän etupäässä ajatteli, vaikka olisi kai pitänyt olla. Häntä ajoi eteenpäin tunne, joka muistutti pelkoa mutta myös palavaa halua. Oli kuin hän olisi koko ajan ollut täpärällä myöhästyä, vaikka hän ei tiennyt mistä.

Vuonna 1890 Amanda onnistuu ujuttautumaan ranskalaisen kuumailmapallolentäjän Duplessisin seuralaiseksi ja saa lentää! Hampuriin! Lontooseen! Pariisiin! Pitkään ei kuitenkaan onni jatku. Paluu kotiin, Turun lääninsairaalaan tutkittavaksi ja passitus Seilin saaren hospitaaliin. Amandalle uskotellaan hoidon kestävän vain kesän yli, mutta syksyllä hirvittävä totuus paljastuu: parantumattomasti mielisairaaksi luokiteltuna hän tulee viettämään saarella koko loppuelämänsä.

Unet laukkasivat villeinä koko yön ja jättivät joka askeleella peräänsä painavan rautajäljen kuin hevosenkengän. Aamulla kun hän koetti avata silmänsä, luomilla painoivat hevosenkengät. Suu oli teljetty hevosenkengällä, joka hiuksessa roikkui hevosenkenkä. Hauraan lasipään kuljettamiseen harjaantunut niska oli sortua tällaisen taakan alla.

Tästä ei ole helppo toipua, mutta ajan myötä sekin onnistuu. Amanda pystyy suurimman osan aikaa esittämään kuuliaista ja nöyrää ja kohoaa ”vapaakävelijäksi”, luotetuksi potilaaksi, joka pääsee liikkumaan ja työskentelemään laitoksen ulkopuolella. Hän saa ystäviä, joihin hellyydenkipeyttään ja turvattomuuttaan takertuu ehkä liiankin tiukasti. On lyhyt, hiljaisen kaunis rakkaustarina. Viimein lohduksi löytyvät kirjat.

Olot Seilin saarella olivat karut. Naisia määrättiin saarelle monista erilaisista syistä eivätkä kaikki olleet potilaiksi luokiteltavia ollenkaan. Ammattitaitoista henkilökuntaa ei eristyneelle saarelle ja sen melko alkeellisiin oloihin ollut helppo saada. Kuri oli kovaa ja lisäksi jotkut hoitajat saattoivat vallantunnossaan sortua pikkumaiseen kiusaamiseen. Naisten yksilöllisyys murrettiin, vaikka Amanda yritti kyllä ainakin jonkin aikaa pitää yllä naisellisuuttaan kauniisti pukeutumalla ja koristautumalla. Kaikki tämä kerrotaan Amandan ajatusten kautta, joten mukana on melkoista myrskyä ja myllerrystä. Kieli mukailee tilanteita ja tunnelmia oivaltavasti ja värikkäästi. Mielenkiintoinen ja koskettava kirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti